Anagoginen akti

Anagoginen akti


Siinä se seisoi,

saatana,

nojaten kapakan nurkkapieleen,

ja

odottaen.

Näinhän minä sen jo kaukaa,

niin tutuksi olivat nuo perkeleen

kasvot käyneet,

nuo hymyt joihin olin

niin

tuhannet kerrat luottanut.

Kävelin suoraan häntä kohti

ja

kun

hän

kysyi, lähtisinkö parille,

totesin sen tekevän mielelläni.

Sitä mitä tuo perkele ei nähnyt,

oli, että syvä kaivo oli jo avattu

ja,

sieltä ammensin voimaa,

ja,

se tulisi olemaan hänen lopullinen loppunsa,

siellä kuolema kohtaisi omat kasvonsa,

kuoleman ja kuolemalla siellä kuolisi.

Näin lunastin oikeuteni omaan olemassaoloon,

ajatuksilla,

sittenkin ajatuksilla oli tuo,

saatana,

lopulta nujerrettavissa,

tuntui melkein liian yksinkertaiselta tajuta,

että,

se oli totta.

Huusin siis herran apua viime hetkellä

ja

oikealla hetkellä

ja niin

paha hukkui,

anago - kohotan rakkaudessa,

maljani sinulle,

ja

itselleni.

Eikö ollutkin ikävää etten ollut tavattavissa siellä,

missä luulit minun olevan,

petos sai ansaitsemansa lopun.

En enää ole koskaan siellä missä luulet,

seison vieressä,

ja

niin lyöntisi ja ivasi kohtaa vain tyhjyyden.