13

13

Näin unen johon uskoakseni,
liittyi taikauskoa.

Luku oli 13,
se siis unessa pääosaa näytteli.

Siis,
aamulla,
kun heräsin,
aloin välittömästi etsiä paperia, jolle raapustaa,
kaikkien töllisteltäväksi ilmoittaa,
julkisesti unen tuon.

En välitänyt mä siitä,
aatelaanko mua sekavaksi,
tai,
oudoksi olennoksi,
joka pitää kiinni unistaan,
ja symbooleista niistä,
joita niissä esiintyy,
ja,
kaikenlisäksi hellii niitä vielä kuin lasta,
noita arkaaisia asioita,
joista skeptitkot ovat montaa mieltä,
yleensä vain yhtä,
tehden itsensä tyhmäksi,
ja kyvyttömäksi ajattelemaan,
muuten kuin tieteen harjoittamalla tavalla.

Liittyikö unen tuon,
reprensaatiot,
puhtaasti kokemukseen,
edellisen päivän tapahtumiin,
vai,
oliko tarkoitus joku muu kaukainen,
takaa vuosituhansien,
tullut tervehtimään,
viisautta antamaan ja ymmärrystä,
jota totta tosiaan,
joskus kyllä tarvitaan.

Unessa istuin hotellin pöydässä numero 13,
avain oli mulla kädessä numero 13,
siitä saatoin päätellä,
asuin siis huoneessa 13.

Huoneesen tuohon,
heti kun sinne saavuin,
alkoi virrata naisia,
ja,
lopulta heitä oli kolmetoista,
kaikki eri kansallisuuksia.

Voisinko jo nyt puhua,
arkkityyppisestä unesta,
vaikka siinä ei ollutkaan,
ainakaan heti viisasta miestä tuota,
ei avainta kultaista,
ei sormusta, ei kaivoa, soturia, metsästäjää...

Aattelin mä silloin,
på svenska luonnollisesti,
nyt täyttyvät ehdot,
toivottavasti poissa pysyvät kuolleiden lehdot.

Kysymys ei ollut siis vain mielikuvista,
uneen tuohon latautui syvää emootiota kummaa,
se oli siis,
ja,
olikin - psyykkisesti voimakas,
sen täytyi olla dynaaminen,
siks sähköinen olo oli mulla,
ja todistaahan kirjoituskin tää,
et voimaa oli tuossa unessa, jossa esiintyi pääroolissa numero 13.

Oli ase myös kultainen,
revolveri pöydällä huoneeen sen,
siinä kolmetoista oli luotia,
mut,
kaksitoista vain kultaista yksi oli tehty kivestä harmaasta.

Unessa myös pelehdin,
ja,
makasin nuo kolmetoista naista,
jotka kaikki olikin tullut eri maista,
siis pääni melkein halkesi,
voihkinaan tuohon,
jota lausuttiin monin eri kielin,
ÅÅH ja AAH Åoih, iih, more, ich bin so aaah ja jag trur att jag blir galen,,,

Sitten tapahtui jotain merkillistä peniksestäni purkautui,
vain kolmetoista puhallusta
se kultapölyäpuhalteli,
ilmaan päästeli,
niin, että,
silmiä kirveli.

Sitten aivastin kolmetoista kertaa,
ja - nikottelin kertaa kaksitoista,
siis mihin katosi hikka yksi,
muutunut luku oli vähemmäksi,
pistoolkin oli muutunut käärmeeksi suureksi,
itse myös muutoksen olin kokenut,
olin muuttunut aatamista eevaksi,
naiseksi kaikkein kauneimmaksi,

Heräsin...

Ihmettelen tovin,
kovin olin tosin väsynyt,
mistä mahtoi uni mulle tää,
päähäni temmeltää,
piilotajunta oli siis taas,
syössyt esiin animuksen ja animan,

Uskoin, että luku kolmetoista rahaa vielä merkitsee,
en tiedä miksi,
siksi en selittämään sitä ala,
ja toisaalta pakotti mut uskomaan,
ja,
hyväksymään,
osuudeksi olemukseni,
äidin sekä isän,
oonhan lapsi sekä miehen, että naisen.

Muista siis aina et uni on kuoleman veli,
tuon tumman viikatemiehen,
joka saapuu jokaisen luo,
ja tekee tilin mik`vie luojan luo.

Six aattele sitä aina sillon tällöin,
et oo niin tyhmä miltä näytät pallinaama,
ja vastuun otat elämästä tästä.

Elämästä tästä kakskolmasosaa on unta ja yhtä totta kuin,
valveuni, jota päivisin sä kuljet ja usein unelta silmäsi suljet.

Ristiriitainen tilanne

Ristiriitainen tilanne.

Masentuneella,
laulaa voi pyssy,
jos,
ei hommat skulaa niin mieli pragaa.

Tästä kertoi lehdet nuo viisaat,
jotka hankkineet,
olivat kellareista, komeroista,
sekä myös vintiltä asiantuntijoita selittämään,
miten makaa homma tää ja mikä vaivaa isäntää ja emäntää.

Mikä nyt mättää,
kun suomalainen toista turpaan koppaa,
tai tekee suicidin,
vieden mukanaan koko perheensäkin.

Saimme kuulla ihmeen tuon,
syy voi olla masennus,
ja
silloin katkee selkä vaikka virtahevon,
kun perseelleen vinksahtaa takaisnmaksut nää,
vaik`ne luvattu on toteuttaa,
vaik`menis henkikulta,
jonka mamma töin ja tuskin antoi ja vielä,
vannotti,
muista aina olla rehtimies ja kunolla käy ties,
teit isien astut vaik`kuolemaan, jos tarvis vaatii heti vaan,
ja vielä muista,
itkus säästä, duunii paina,
muille näytä - silloin sulle suukon suikkaa rakas äitikulta.


Syy ei oikein selvinnyt,
oisko mitään siinä, kun oma identiteetti,
ostaa pitää itselleen,
kuvitelmiensa täytteeksi,
joita uskoo totuudeksi,
autuaaksi elämän tekeväksi,
sillä hyväksynnnän saa,
jota toveripiiri ja yhteiskunta ymmärtää.

Kun menee homma pieleen,
putoo yx joukosta pois,
ei oo enää kymmentä tikkua laudalla,
on vain BB ja seikkailijaurhot,
sekä muut seko,
ynnä huimapäät, mi hurjasti korkealla kiipee,
tosin köytettynä valjailla - ettei vaan mitään sattus,
vähän niinku videopelissä - annetaan taas uusi elämä,
hip hei hurraa - leikki pelkureiden jatkukoon.

Rahasta tehty jumala on,
markkinamies sen tietää ja fyrkat käärii,
luo tarpeita ja joukossamme häärii,
siit seurauksena on ristiriita mahdoton,
kas egoa jota ei olekkaan,
saa lisää pontta,
siis ammutaan.

Silloin hätiin kutsutaan pappi sekä lukkari,
vankilääkäri joka kaiken ties,
ja kriisihallintainsinööri,
niin siin on melkeen koko kööri.

Mies heitä katsoo aikansa,
sitten huutaa; vitut - mä haluun kaiken ja kaikkea,
mieluummin nopeesti ja heti,
sen itselleni lupasin,
kato - oon mä kandidaatti ja vakanssi mulla on,
totuus olis se kamala,
jos ja jos kävis ilmi etten,
pärjää mä kunnolla ja vielä et,
sekoo mulla bolla.

Six naama peruslukemille vaan,
ja vaaliuurnille äänestämään,
hiljaa nyt hyssytellään,
pyssy kyllä jaksaa odottaa,
aikaa parempaa.

Anagoginen akti

Anagoginen akti


Siinä se seisoi,

saatana,

nojaten kapakan nurkkapieleen,

ja

odottaen.

Näinhän minä sen jo kaukaa,

niin tutuksi olivat nuo perkeleen

kasvot käyneet,

nuo hymyt joihin olin

niin

tuhannet kerrat luottanut.

Kävelin suoraan häntä kohti

ja

kun

hän

kysyi, lähtisinkö parille,

totesin sen tekevän mielelläni.

Sitä mitä tuo perkele ei nähnyt,

oli, että syvä kaivo oli jo avattu

ja,

sieltä ammensin voimaa,

ja,

se tulisi olemaan hänen lopullinen loppunsa,

siellä kuolema kohtaisi omat kasvonsa,

kuoleman ja kuolemalla siellä kuolisi.

Näin lunastin oikeuteni omaan olemassaoloon,

ajatuksilla,

sittenkin ajatuksilla oli tuo,

saatana,

lopulta nujerrettavissa,

tuntui melkein liian yksinkertaiselta tajuta,

että,

se oli totta.

Huusin siis herran apua viime hetkellä

ja

oikealla hetkellä

ja niin

paha hukkui,

anago - kohotan rakkaudessa,

maljani sinulle,

ja

itselleni.

Eikö ollutkin ikävää etten ollut tavattavissa siellä,

missä luulit minun olevan,

petos sai ansaitsemansa lopun.

En enää ole koskaan siellä missä luulet,

seison vieressä,

ja

niin lyöntisi ja ivasi kohtaa vain tyhjyyden.

Vai niin...

Miten kestät noita ihmisiä,
joiden tie vie suoraan helvettiin.

Kuka on sanonut, että kestän,
enhän kestäkään,
on aivan sietämätöntä katsoa heitä,
kuinka voisin heitä auttaa,
menemällä itse helvettiin heidän sijastaan.

Silloin olisit jo pitkällä tällä elon tiellä,
kaukana kulkisit monista,
lähes kaikista,
itsesi antaisit vuoksi toisten,
voiko suurempaa olla.

Jos,
edes yhdenkin pelastat,
olet pelastanut maailman.

Tuota siltaa pitkin,
tuota ajatusten siltaa pitkin,
voit saavuttaa,
sen,
mikä tekee meistä ihmisen,
voit täyttää tehtävän,
jonka Jumala on meille antanut,
olet silloin täällä viimeinen,
mutta maalissa viimein,
ensimmäisenä saavut perille,
sinne missä on sija ihmisten.

Kaipuu

Kaipaan kosketustasi,
sitä ei tule,
kaipaan suudelmaa,
sitä ei tule.

Kaipaan sanaa rakkaus,
en kuule ääntäsi,
se on kuollu,
sitä ei enää ole,
olen murheen mustaksi värjäämä.

Katson peiliin,
mikä minussa on niin väärin,
ettei minua voi rakastaa,
en tosin näe sisintäni,
ehkä se on ilkeä ja paha,
vaikka,
hyvää se aina tahtoi,
välillä olin iysekin voimaton,
nyt,
kalvaa mua syyllisyys julma ja harmaa,
kun varmaa on ainoastaan yksinäisyys,
kylmä ja sininen.

En jaksa enää itkeä,
huomaan,
kyyneleeni on kuivuneet,
tiedän,
tunne,
vaistoan,
olen yksin,
näin lienee tarkoitettu,
harmaa vaate peittää sieluni,
ja syö sen vähitellen,
pikkuhiljaa - nakertaa,
rikki.

Rakkaus ja välittäminen on kuollut,
tunteet nuo joita rakastin,
joiden vuoksi elin,
toivon,
että ne joskus,
kohtaisivat minut
jälleen.

Muistan enää vain hämärästi muutamia onnen hetkiä,
ehkä nekin olivat vain valhetta,
ja turhia retkiä.

Tynnyrin sanomaa...

Tynnyristä kuuluu viesti lapsuuden,
mä elin,
kulttia ilman armoa ja unta,
vaan tarmoa oli tehdä työtä isien.

Tynnyristä kuuluu viesti lapsuuden,
paljon velkaa jäin,
rakkautta sain,
lyöntejä,
kuria,
vitsaa,
ei tuullut musta surijaa.

Tynnyristä kuluu viesti lapsuuden,
teitä kiitän oi vanhempani, että sain sen,
tynnyrin missä asua lapsuuden.

Tynnyristä kuuluu viesti lapsuuden,
tynnyriin jäin uneksimaan,
jumalan, jos näkisin,
rahaksi sen muuttaisin.

viimeiselle sivulle, viimeiselle riville, piirrän minä muistoni nimet - ikuisiksi ajoiksi - ikuiseksi muistoksi, siitä, että sinä rakastit Italiaa. Sieltä sinulle kukkia poimin ja kannan - teen niistä seppeleen, sen haudallesi kannan, vaikka ilman lupaani täältä lähdit - niin - etten minä mitään voinut. Vain enkeli kulki violetin huoneeni halki ja värjäsi sen surun hopeisella kyynelillä. Koskaan ei mikään palaa - niin kuin oli ennen, sinä olit lahja suuren rakkauden, olit äidin ja isän oma kukka sen tiedän, myös heitä ikävöin. Nuistan aina sinua, kunnes hautani on kaivettu, silloin saamme rakastaa - riumuita ja olla onnen kukkuloilla, jotka odottaa siellä missä on Italian maa.

Yhdet kauniit sanat

Yhdet sanat,
kauniit,
sydämmestä tulleet,
voivat nostaa mieltä,
niin, että tunnet taas olevasi,
ihmisyytesi arvoinen.

Lapsesi suusta kuulet totuuden,
häneen voit luottaa,
luota itse myös häneeen,
luottamuksenne kasvaa rakkaudeksi,
jonka veroista saa hakea.

Luottamus,
avoimuus,
joustavuus,
rehellisyys,
siinä on maaperää,
missä on tilaa kasvaa hyvä itsetunto.

Kiitos,
on vähintä mitä voin sanoa,
kiitos.

Sydämmen ääni

Hän on kaiken,
alun,
keskikohdan,
olemassaolon,
loppu ja alku.

Hän on kuin lintu joka lyö siivillään,
vain silloin,
kun,
hän haluaa olla korkealla ja pysyä siellä.

Niin voit sinä myös päästä lentoon,
korkealle,
elää,
antaa siipien kantaa,
hän on teissä,
ja,
te hänessä,
yhdessä on helpompaa,
elää,
olla avoin,
rakastaa,
luottaa,
pitää hellästi kädestä,
kunnes liekki sammuu,
hopealangat katkeavat kirskahtaaen ja kultamaljat särkyvät,
ja,
ilma on täynnä kultaista violettia.

Vitun kuusen latvoissa

Valju,

vitun valju,

vitun yksinäinen kuu,

vitusti usvaa,

alhaalla,

vitun alhaalla,

aivan kuin Amazonin vitun sameissa vesissä.

jossain Rio Negron huistin vitussa,

och

muistot repivät itsensä varjojaan pidemmiksi,

vitun paljon pidemmiksi,

ne ovat kuin piirretty

vitun

Amazoniin,

vitun lähellä Manausta,

ja

siellä syvällä,

vitun syvällä,

siellä jossain,

näemme, vesikasvit, anakondat ja muut,

ja taivaalla vitun tähdet,

jotka putoavat suoraan fucking

syliimme,

siinä vitun paikassa, sillä vitun hetkellä,

syntyy vitun tarina,

siitä alkaa juttu, joka ei pääty koskaan...

Tieodoksi ehkä myöhästyneenä - anteeksi

Tiedoitus kaatuneille järjestettävästä ryhmästä
16.10.2008 - 16:17
vihdoinkin,
vanha raja,
valtava on sotasaalis,
satoja tykkejä, satoja tankkeja,
hevosia tuhansittain,
kamaa roinaa tavaraa
tonneittain.
ruumiista viis,
vihollinen on perinpohjin lyöty,
valheet sen suusta syöty.
Kauttaaltaan,
kauttaaltaan,
on vanha raja saavutettu, Karjala on vapaa,
ihmiset aatelkaa,
se on osa Suomea,
ja,
liitetty nyt valtakuntaan,
sen erottamattomaksi osaksi,
siis alkakoon nyt,
koulutuskurssit nuo,
surmansa saaneille kaatuneille,
kas,
kuinka viettää iäisyys loputon,
tuhkana ja multana maatua,
se on pitkä aika,
ja,
helposti voi paniikkihäiriö tai kammo tuon paikan ahtaan iskeä mieleen,
ei tässä tulöe nyt muuta kieleen,
mutta,
miten se onnellista on,
kuten tiedetään - kuolema tuo,
usein jättää tyhjyyden ja yksinäisyyden tunteen,
ja
epäonnistumisen,
miksi minä,
kysyt,
syyllisyys kalvaa,
ja,
häpeä kamala,
siis apua nyt tarvitaan,
kriisryhmää,
se juuri onnea on,
debriefing,
homogeenisyys yhteinen on kaatuneille ominaisuus,
siis vertaistukiryhmä vois olla verraton
tai
kuntoutusryhmä,
mis vetäjänä
vaik- voi olla jonkun kansallisen seuran sankari verraton,
jos, ja,
tietenkin aikaa hänell vaan lie.
Mielestäni kyllä rentoutusryhmät saa unohtaa,
vai - miten on mielteit sulla.
Mut muistakaa se on osa suomea mink nuo kalmat,
takaisin riisti,
mink moskova väkivallalla meiltä riisti,
eläköön voimainponnistus tuo,
ja,
onnea kuntoutukseen - mi rahat RAY varmaan kato suo,
ja niin vielä...
osallistujille täyshoito ja maksuttomia ne myös ovat,
matkakuluja lukuunottamatta,
tää tiedoitus on tärkeä
ja siinähän ei juuri olekaan muuta kuin järkeä...

paint it black

Musta multa,

tag mig hand,

ne on kuin siivet,

och jag känner,

och jag känner,

här

är,

den plats,

mustassa mullassa,

siellä levitän käteni,

kuin siivet

ja

tunnen kuinka kuulun jo tänne.

Jag är en bit det här landet,

sulaudun hitaasti kaikkeen.

leviän,

kasvan,

vihreyteen,

puiden ja nurmen kauneuteen,

pölyyn ja tuhkaan.

Jag flyger,

ja vill pch måste komma flyga,

turhuuden tuulissa,

vesissä,

taivaissa,

maalla,

pääni voin painaa

tyynyyn kaikkialla.

Jag kan inte se,

jag kan inte höra,

men du kan ta en bit för mig,

tuulesta,

vedestä,

niissä soi rakkauden vieno tuuli,

du kan tänka at jag lever still kvar,

voi ajatella, että elän...

matkan varrelta työhön liittyvää

Töitä tarjotaan,

tilanhoitaja,

luotettava lapsirakas kotiapulainen,

miesleipuri,

sekä valokuvaaja.

Pillunmalli - pärstäkertoimella ei niin väliä,

myytävänä on myös lyhyttavaravarasto,

jos kiinnostaa,

sekä siirtomaa tavaraa,

tummaa ja tulista.

Terapiaa ja draamaa tarjolla,

erilaisia ryhmiä,

sexiä ja vertaistukea,

jos,

et pysy pystyssä.

Traumaterapiaa myös tarjotaan,

mikäli muuttokeikalta keritään.

Ammattitaidossa löytyy,

kukaan ei ole kuollut koskaan,

kai...

ja ne onnen sai

kai...

il trenossa

Jude Suwantokuha testaa vuokraferraria

Jude Suwantokuha

Rakkaus- viha - kateus

Rakkaus- viha ja kateus
Mä en pysty elämään tilassa, jossa rakkaus on aina kyseenalaistettu ja sitä on vonguttava. Jos rakkautta ei enää ole eihän sille mitään voi – tuskin sitä on ollutkaan.
Tämä rakkaudeton tila pilaa elämäni myös suhteessa lapsiin omaisiin ja muihin ihmisiin – se kaventaa ja kuihduttaa mielen – se tappaa ihmisen, joka kerran sain olla minäkin – niin ainakin luulen
Parempiko on alkaa etsiä muita ratkaisuja.
Rakkaus on ainoastaan sitä, että rakastaa toista ihmisenä ja yksilönä ja se kasvaa sisältäpäin, rakkaus on myös oman itsensä rakastamista ja arvostamista tai arvottomuutensa ymmärtämistä ja oman minän tuntemuksen kautta – silti tietoisesti rakastaa, antaen anteeksi heikkoudet, joita meillä ihmisillä on.
Jatkuva loukkaaminen henkisesti tekee vammaiseksi – jatkuva heitteilläolo syö omanarvontunnon, se pilaa suhteet niihinkin, joista on kuvitellut, että he rakastavat mutta kaikki on ollut vain silmänlumetta – viha ja kateus on ollut päällimmäisenä tunteena ja tunne välinpitämättömyydestä.
Ihminen joka ei kehtaa ottaaa toista sellaisena kuin tämä on ihmisenä – ei itse ole egoltaan kovin suuri ja hänen elämänsä edustaa lähes säälittävää etsimistä – rakkautta, sieltä mistä sitä ei ole.
Persoonaan kohdistuneet loukkaukset ja lokeroiminen on ollut lopullinen kuolinisku – ei ketään voi lokeroida ja panna sääntöjen ja lukkojen taa – elämä pitää elää ja uskaltaa ottaa vastaan sellsisena kuin se on – ihmiset ovat myös erilaisia – erilaisuus on rikkaus – siihen ei kuulu kuitenkaan toisten rajoittaminen, joka syö ja rikkoo sielun – nakertaa sen tyhjäksi , tekee siitä kuin muumion, joka on näköinen muttei elä.
On tarve ja huuto julistautua jälleen kokonaiseksi ihmiseksi – ja kuinka voi rakkaudettomuuden ilmapiirissä olla kokonainen, jos ei voi enää olla yhteydessä siihen alkuperään, josta rakkaus lähti.
Tunnustan itse heikkouteni ja elän siinä – samalla se toivottavasti paradoksaalisuuden lakeja noudattaen toimii vahvuutenani. Toivon myös, että voin säilyttää inhimillisen arvokkuuteni näissä paradoksaalisissa olosuhteissa – seison kahden navan välissä ja elän siinä kunnes kuolen tai päätän kuolla, joka tällä hetkellä tuntuu oikealta vaihtoehdolta – ei tänään vaan sinä hetkenä jolloin koen sen välttämättömäksi ja hetkenä jolloin rakkaus on kokonaann sammunut.
Elän horisontaalisessa suorassa vaakayhteydessä avoimmuuden ja rakkauden kanssa, joka on tehtäväsisällöltään vaativa; maailman ymmärtäminen ja kuitenkin olla oma pieni itsensä – säilyttää itseytensä – ahdas rajoittuneisuus ei sovi tähän ajattelun viitekehykseen. Toisaalta itseyden menetys niin, että luopuisi itsestään olisi luodun inhimillisen itseytensä mnettämistä ja merkitsisi julmaa itsetuhoa.
Mitä sitten yhteiskunta ja siinä olevat toimijat tarjoavat tarjoavat kansalaisille – ihmisille - ei juuri mitään muuta kuin omalta syvältä itsekkyyden pohjalta rakennettuja malleja ja tyhjää koulutusta – tyhjiä puheita – terapiaa, joka on kuollut jo ennen kuin on ehtinyt syntyäkkään – terapiaa sen itsensä elämisen vuoksi – terapiaa osana karusellia – siinä ei ole kysymys auttamisesta vaan toiminnnasta joka pahimmassa tapauksessa riisuu loputkin haaveet ja sammuttaa valot ja toivottaa yönn tervetulleeksi niin ettei katkaisijaa enää löydy.
Pala palalta, askel askeleelta, ajatus, ajatukselta tietoisuus on antanut ymmärtää ettei ihminen saa milloinkaan rauhaa kaipuusta, ihanteen tasolla kaikkeudesta ja täyteydestä – rakkaudesta.
Tässä rakkaudettomassa maailmassa – kuolee sen puutteen alle tai pikemmin siihen ettei sitä enää kykene tunnistamaan eikä hahmottamaan – ainoa pyrkimys on tasapainoon – niin, että pää on hengen vertauskuva ja todellisuuden – keskellä oleva minä toimii maan ja taivaan synteesinä.
Olla pala itseään ja omistaa edes pieni pala omaa rakkautta itseään kohtaan on jo paljon. Että joku toinen rakastaisi on jo liikaa pyydetty.